No niin, nyt on sitten esseen johdannon ongelmat selvitetty ja kävikin ilmi,että oon ihan oikein tehnyt nuo johdannot. Eli ei olekaan mitään hätää sen suhteen. Ei kyllä saisi tuollaisia maileja lähettää, josta opiskelijat menee han paniikkiin ja luulevat, että ovat ymmärtäneet tehtävänannon aivan väärin. Sen mailin oli tarkoitus olla "tarkentava", eli taisi mun mielestä olla liian tarkentava, kun epäilin jo omia taitojani esseen suhteen, että oon tehnyt kaikki ihan perseelleen ;) Tänään on taas illalla vuorossa imman esseen kirjoittelua ja loppu alkaa kohta puoliin jo häämöttää. Reilun kuukauden päästä olen suorittanut jo 50 opintopistettä ja tutkinto-opiskelijan paikka odottaa....!!! :)
(Jos haluaa yhtä onnistuneet kiharat kuin kuvan mallilla on, niin kannattaa oikeasti hankkia Remingtonin Pearl Wand - kiharrin. Sillä ei pysty edes tumpelokaan epäonnistumaan)
Tuosta eilisestä Remington Pearl Wand - kihartimesta sen verran, että hyvin ovat pysyneet kiharat päässä yön yli. Aamulla kun heräsin, niin aattelin, että hiukset ovat taas piikki suorat tikut. Niin yllätys olikin suuri, kun katsoin peiliin ja tukka näytti ihan siltä, että se olisi juuri äsken kiharrettu. Ja hei, mä en käyttänyt mitään hiuslakkaa tai mitään muuta muotoilutuotetta. Ainoastaan laitoin lämpösuojaa hiuksiin (suojaa +220'C saakka). Sen kyllä itse huomasin, että jos itse kiharrran alle 210'C , niin mun hiukset eivät kiharru ollenkaan ja toisen asian huomasin myös, että jos kiharran paljon hiusta kerralla, niin se vaatii pidemmän ajan, kuin vaan sen 2sek, eli menee sitten sinne 10 sek puolelle, että kihara tarttuu hiukseen. Nämä vaan olivat omat huomiot, onneksi on tuo lämpösuoja olemassa.
Ja oli pitkästä aikaa kiva lähteä aamulla töihin, kun tukan laittoon meni tasan 5sek, kun kiepsautti sen löysästi nutturalle. Normaalisti kun saan olla aina hampaat irvessä laittamassa tukkaa kuosiin, kun se ei suostu millään ilveellä asettumaan kunnolla, kun ne ovat niin liukkaat.
Tänään töissä oon mainostanut kaikille tuota vekotinta ja eräs vanhempi rouvashenkilö meni sitten ruokatunnilla ostamaan itselleen samanlaisen, heh! Nyt sitten kaikki meidän toimiston naiset ovat kilvan hänen huoneessaan kokeilemassa tuota kiharrinta. Saapa nähdä, että kuinka moni tulee huomenna kiharat päässä töihin ;)
Ebaysta tuli tänään mailia, että mun tilaukset ovat laitettu postiin. Saapa nähdä, että miten nopeasti ne kännykän kuoret ja miniläppärin lcd-näyttö tulee postissa. Toivottavasti jo tällä viikolla...?? :)
Seuraa matkaani kohti yliopiston tutkinto-opiskelijaksi. Uusi blogini löytyy osoitteesta: yliopistotutkintoalletavoiteajan.blogspot.com
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Remington Pearl Wand. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. helmikuuta 2011
maanantai 21. helmikuuta 2011
Remington Pearl Wand
Siis voi apuaaaaaaa! :D
Oon nyt ihan rakastunut tuohon Remingtonin Pearl Wand kihartimeen. Tänään töiden jälkeen menin ruokaostoksille paikalliseen Citymarkettiin ja mielessäni oli tänä aamuna nähty video, jossa oli tuo "patukka", jolla saa 2 sek kiharat päähän. Se videon linkki on tuossaa edellisessä postauksessa.
Siinä sitten muina miehinä menin kodintekniikka osastolle kuikuilemaan tuota laitetta (eräs bloginlukijani sanoi, että hän oli löytänyt omasa Sokoksesta),joten luulin, ettei ko. laitetta sitten siellä olisi. No siellähän se sitten nätisti nökötti yksinään hyllyssä ainoana kappaleena.
No, siihen tuli sattumalta joku pikkupissis, joka vei sen suoraan mun nokan edestä. Oli meinaan ainoa kappale hyllyssä! Olin niin hämmästynyt, että kesti hetken ennen kuin toivuin tuosta yllätyshyökkäyksestä pikkupissiksen osalta ja suunnistin myyjän luokse kysymään, että olisikohan heillä varastossa jäljellä ko. laitetta. Ystävällinen myyjä pyysi hetken aikaa odottamaan ja hetken päästä hän tuli sitten tuo paketti kädessä ja sain omani! Oli kauhea kiire päästä testaamaan laitetta kotiin, että meinasi ihan pääasia unohtua eli ruoan ostaminen ;)
Laitoin kotona tuon kihartimen kuumentumaan ja siinä kesti vain 30sek, kun se oli jo valmis. Olin siis todella skeptinen tuon suhteen ja pidin itseäni vaan tyypillisenä mainoksen uhrina, joka menee halpaan ja ostaa tuon ihme vekottimen, joka ei sitten lunastakaan lupauksiaan. En siis omista mitään muuta kuin vain föönin (ja nyt tuon kihartimen), ja hyvin olen pärjännyt tähän saakka ilman mitään ihmeellisiä hiuksen suoristajia/kihartimia/tyven kohottajia ym muita vekottimia.
No tuossa pakkauksessa tuli tuollainen musta sormikas myös mukana, jotta sen hiuksen latvasta on helppoa pitää kiinni, ettei sormet pala, jos koskee vahingossa kuumaan patukkaan. Eli käytännössähän tuo menee niin, että ensin suihkauttaa lämpösuojaa hiuksiin ja sen jälkeen kieputtaa hiussuortuvan patukan ympärille ja odottaa muutaman sekunnin, päästää irti ja valmista on. Eli todella uskomattoman nopeaa ja oon ihan ällistynyt.
Mulla on itselläni sellainen piikkisuora tukka, joten noiden kiharoiden syntyminen alta aika yksikön oli ihan käsittämätöntä. Sain koko pään tehtyä alle 10 minuutissa. Otin piruttain kellolla aikaa ja kesti 7min, kun olin kihartanut koko tukan. Siis aivan mieletöntä. Tätä kiharaa tukkaa voi siis hyvin laittaa aamulla ennen kuin menee töihin, kun se ei ole aikaa vievää puuhaa.
Ja siis oma tukka näyttää nyt ihan mielettömän hyvältä, kun kiepauttaa kiharretut hiukset löysälle nutturalle. Tuli omaan olemukseen nyt ihan erilaista ryhtiä kuin aikaisemmin.
Tuo Remingtonin kiharrin maksoi 39,90eur, mutta oli kyllä jokaisen pennin arvoinen. En kadu yhtään ja tämä on mun ehdoton suosikki helppoutensta vuoksi. Voittaa ihan 100-0 perinteiset paplarit ja muut hiuspatukat.
Siis jos haluaa hiuksiinsa vähän näyttävyyttä, niin kannattaa hankkia tuo, et taatusti tule katumaan. En osaa sanoa vielä sitä, että miten kauan nää kiharat kestää, mutta eiköhän se selviä huomiseen mennessä.
Tää ei nyt varsinaiseti ollut mikään opiskeluaiheinen postaus, mutta oli pakko jakaa tämä riemu :)

Tilaa:
Kommentit (Atom)