Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoittaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoittaminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. tammikuuta 2011

Kirjoittamisen ongelmat



Railakasta perjantaita taas kaikille!

Eilen tosiaan kirjoittelin oikeustapauksia ja en oo saanut vielä ensimmäistäkään valmiiksi. Olen sellainen kirjoittaja, joka kirjoittaa suoraan valmista tekstiä ja kerralla oikein Ainoita muutoksia mitä saatan tehdä, on lisätä uutta tekstiä sinne väliin tai vaihtaa kappaleiden paikkoja. Eli en harrasta mitään prosessikirjoittamista, koska se on minusta ensinnäkin:

a) erittäin hankalaa,
b) liian aikaa vievää
c) joutuu aina uudestaan ja uudestaan laittamaan alaviittaukset,
d) ja myös turhaa.

Kun ilmoittauduin marraskuussa avoimen yliopiston verkkokurssille, niin sain siinä ensimmäisessä kirjeessä verkkoavaimen lisäksi opiskelutaitojen oppaan, johon oli koottu kaikki tärkeät asiat, jotka pitää muistaa kirjallista työtä tehdessä. Olen käyttänyt itse tuota opaasta hyvänä muistilistana, koska se auttaa myös jäsentämään omaa kirjoitusta ja sen tyyliä.

Ajattelin, että joskus myöhemmin, kun minulla on aikaa eikä mitään ns. stressiä niin kokeilen tuota prosessikirjoittamista. Olen jotenkin sen itse määritellyt niin, että sitä yleensä käyttävät vaan kirjailijat, tutkijat sitten ne, jotka tekevät lopputyötään opinnoistaan. Sinne se mun mielestä ehkä sopiikin parhaiten, kuin mihinkään normaaliin esseen kirjoittamiseen, vaikka tuo avoin yliopisto sitä mainostaakin hyvänä tapana kirjoittaa esseet. Itse en tosiaankaan olisi siitä yhtään noin varma.

No, mä palailen tässä taas mun kirjavuoren pariin, kun otin töistä vapaaksi tämän perjantain :)

Loppiainen tuli ja meni ilman sen suurempia tohinoita. Kävin hiihtelemässä meren jäällä ja kaloreitakin paloi huikeat 841kcal. Eli oli kyllä hyvin tehokasta liikuntaa.

lauantai 4. joulukuuta 2010

Pieni tauko tekee aina hyvää

Heipparallaa!

Olen pitänyt nyt muutaman päivän taukoa, ennen kuin alan taas pakertamaan noiden esseiden kanssa. Täytyy kyllä sanoa, että se on tehnyt hyvää. Oon päässyt vähän nollaamaan tilannetta ja samalla pää ei enää höyryä tiedosta, heh!

Tässä pitäisi nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa taas tuo kirjoittaminen. Tänään voisin käydä piipahtamassa taas vaihteeksi kirjastossa, jos sieltä löytyisi  kilpailuoikeuteen liittyvää materiaalia, vaikka sitten englanninkielellä, kun ei näytä oikein suomenkielellä kauheesti olevan mitään matskua mitä oon nyt etsinyt ja nekin kirjoit, joita tarvitsen ovat vielä lainassa.

Ensi viikolla pitää sitten ilmoittautua jo uudelle opintokokonaisuudelle, että ehdin saada ne tiedot, ennen joulua, jotta saan sitten aloitettua tekemään niihin liittyviä tehtäviä tammikuussa.

Nyt nokka kohti ulko-ovea ja palaillaan taas :)