Seuraa matkaani kohti yliopiston tutkinto-opiskelijaksi. Uusi blogini löytyy osoitteesta: yliopistotutkintoalletavoiteajan.blogspot.com
Näytetään tekstit, joissa on tunniste verkkotentti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. toukokuuta 2011
Siviiliprosessioikeus- ja vaihtoehtoisen riidanratkaisun verkkotentistä tuli arvosana
Tänään oli kiva yllätys, kun kävin ruokatunnilla katsomassa, että olisikohan sinne weboodiin tullut jo arvosanaa tuosta verkkotentistä ja olihan se tullut. Sain siitä kolmosen, joten oon ihan tyytyväinen siihen, kun ottaa huomioon, että luin siihen vain viikon verran ja multa puuttui vielä yksi kirja. heh! Noh, kun se nelonen oli aika lähellä, niin voi olla, että meen korottaa sitä lokakuussa, jos aikataulut sallivat. Eli nyt on siis 55 opintopistettä virallisesti kasassa. Olen kohta jo tehnyt kolmasosan kandin tutkinnosta ;)
Noh, ei auta jäädä iloitsemaan pitkäksi aikaa, kun arki kuitenkin painaa päälle ja tehtävien palautuspäivät lähenee. Tässähän ei ole enää kuin pari viikkoa aika ja mun pitäisi palautella tehtäviä. Taas on vähän sellainen olo, että ei saa oikein mitään aikaiseksi, mutta nuo kertyvät opintopisteet vaan antavat sitä kaivattua lisämotivaatiota.
Eli tiedänpähän sen, että miten saan iltani tänään kulumaan töiden jälkeen ;)
torstai 12. toukokuuta 2011
Vilinää riittänyt, 6000 kävijää :)
Jaahas, 6000 kävijän raja meni sitten rikki, aika tarkkaan 1000 yksilöityä käyntiä per kuukausi on nyt ollut. Aika jännää! ;) Tuossa kun katselin huvikseni, että millä hakusanoilla tänne on tultu, niin joku aina googlettaa heti mun kirjoituksen jälkeen nuo kurssit ja kirjan nimet! :D
Tänään olen edennyt tuohon kolmosen tehtävään saakka. Aika hidasta on ollut nyt tämän kurssin tehtävien tekeminen, mutta tiedän kuitenkin, että saan kaikki tehtyä 30.05 mennessä. Lisäksi mua ärsyttää, kun joutuu menemään vielä oikeuteen istumaan 15h! Eli en saa tästä kurssista vielä arvosanaa ennen kuin se tuomioistuin seuranta on suoritettu. Ja sen pääsen tekemään vasta kesällä. Menee siinäkin kivat 2 päivää. Pyysin jo etukäteen käräjäoikeudesta juttulistaa, että mitä menisi kuuntelemaan sinne. Sanoivat vaan, että päivät voivat vielä muuttua joidekin juttujen kohdalta, että pitää erikseen sitten tarkistaa lähempänä ajankohtaa, jos johonkin tiettyyn haluaa mennä kuuntelemaan. No, eipähän oo sinne meno enää niin suuri kynnys, kuin etukäteen kuvittelin :D
Mä oon tässä yli-innokkaana käynyt kurkkimassa, että joko verkkotentin tulos olisi tullut weboodiin, mutta turha toivo. Eli jos se ei tuu huomenna, niin silloin kyse on ilmiselvästi hilloproffasta, kun se hilloaa niitä niin kauan ;)
Ja muutenkin, kun tutkintouudistus koskee vähän kaikkia pääaineita, sinne tulee lisää jonkin sortin kursseja ja osasta jää jotain pois, niin olisi ihan hyvä, että saisin nyt näistä perusopinnoista tehtyä 31op heinäkuun loppuun mennessä niin jäisi sinne marraskuulle se ärsyttävä ryhmätyö. Toisekseen, mitä ideaa tuossa ryhmätyössä on, kun siellä on kuitenkin sellaista porukkaa, jotka ei hoida omaa osuuttaan tai katoavat maan alle ja jättävät toiset pulaan. Auta armias, jos joudun sellaiseen marraskuussa. Toisaalta, se sama kurssi järjestetään myös kirjatenttinä, niin se voisi olla huomattavasti houkuttelevampi vaihtoehto :) Pitää katsoa heti, että miten noi mun kaavailemat 13 kirjatenttiä menevät ja ujuttaa toi sinne joukkoon mukaan.
Ja onneksi noista aineopinnoista pitää nyt kesällä tehdä vaan yksi kurssi ja se toinen ryhmätyö jää sielläkin sinne marraskuulle. Eli aika tiukka syksy on tulossa.
Niin tosiaan, kun sain nyt ekan maksuerän tuosta perusopinnoista, niin pitää kysyä sitten syksyllä, kun tulee se toinen erä, että saisinko opiskelija-alennuksen siitä jälkimmäisestä osasta, koska se tutkinto-oikeus alkaa elokuussa :)

tiistai 10. toukokuuta 2011
Siviiliprosessioikeuden ja vaihtoehtoisen riidanratkaisun verkkotentin jälkitunnelmia
Eli tein äsken tuon Siviiliprosessioikeuden ja vaihtoehtoisen riidanratkaisun verkkotentin (5op). Siinä oli 4 kysymystä, jotka olivat seuraavat:
1) Kanteen peruuttaminen ja kanteesta luopuminen riita-asiassa?
2) Hakemusmaksu hakemusasiassa?
3) Kannetyypit siviiliprosessissa?
4) A vaatii B:ltä kaupanpurkua sillä perusteella, että B:n A:lle myymässä talossa on ilmennyt kosteusvaurio. B:n kiistettyä kanteen, A vaatii suullisessa valmistelussa vaihtoehtoisesti hinnanalennusta. Tutkitaanko tämä vaatimus? Asia etenee pääkäsittelyyn. Siellä A nimeää todistajan, jota hän ei ole nimennyt valmistelussa. A selittää, että hän oli unohtanut todistajan nimeämisen valmistelussa. Voidaanko todistajaa kuulla? A vetoaa siis käräjäoikeudessa kosteusvaurioon. Voiko A vedota hovioikeudessa kanteensa tueksi myös siihen, että B on taloa myydessään jättänyt kertomatta talon tontin myöhempää rakennusoikeutta olennaisesti rajoittavasta asemakaavasta?
Olisiko vastaus edellä mainitun kaltaisiin kysymyksiin sama, jos kyseessä olisi isyyden vahvistamista koskeva kanne?
Ensi silmäyksellä, kun katselin noita kysymyksiä olin vähän, että onpas helppoja kysymyksiä. Mutta sitten kun sitä tenttiaikaa on tosiaan 4h, niin aloin miettimään, että tossa on pakko olla joku juju. Olin nimittäin tehnyt alle kahdessa tunnissa kysymykset 1-3 ja jäljellä oli enää tuo oikeustapaus.
Siinähän se loppuaika sitten menikin aika nopeasti, kun piti oikeesti miettiä tuota isyysjuttuakin, että miten se menee. Ja tuo isyyskin oli tavallaan kompa, kun ei esim. isä pysty nostamaan mitään kannetta ilman äidin suostumusta, jos lasta ei ole ensin tunnustettu. Piti siinä vähän molemmilta kantilta katsella noita. Ja tuo kaupanpurku oli ihan mielenkiintoinen, kun sellasia on Suomi täynnä.
No tulipahan ainakin opiskeltua nytten tuo prosessioikeus, että missä järjestyksessä ne kaikki valmistelut, kuulemiset ja pääkäsittelyt menevät ja millä perusteella voi valittaa tuomioista ja voiko uusia todisteita esittää hovioikeudessa jne. Aika mielenkiintoista oli kyllä. Mutta niillä artikkeleilla joita oli 3 kpl, jotka kuuluivat tähän kurssiin, niin niistä ei ollut kyllä mitään hyötyä, kun yksikään kysymys ei koskenut niitä. Ja multahan vielä puuttui tuo yksi kirja tästä kurssista, joka oli tuo hakemuslainkäyttö, joten ei sitäkään oikein tässä tarvinnut. Eli kaikki kysymykset tulivat suoraan prosessioikeuden kirjasta.
Tosin tuo moodle arpoo jokaiselle verkkotenttijälle eri kysymykset, niin olisi kiva tietää, että millaisia ne olivat muilla :)
Eli jos kaikki menee hyvin ja olen ymmärtänyt kysymykset oikein, niin tämän kurssin jälkeen mulla on kasassa 55op :)
maanantai 9. toukokuuta 2011
Siviiliprosessioikeus ja vaihtoehtoinen riidanratkaisu tentti siirtyy huomiseksi.
Viikonloppu meni selaillessa verkkotentin materiaaleja ja sain järjestettyä niin, että pystyn tekemään huomenna heti aamusta verkkotentin pois alta. Nuo artikkelit olivat ihan selviä juttuja, mutta siis tuo kirja... mulla ei riitä sanat sitä kuvaamaan. Ei oo mitään kaikista yksinkertaisinta luettavaa. Juuri sen takia teen niin, että teen sen tentin huomenna heti aamulla (8-12), enkä tänään, niin kuin alunperin piti. Tuo tenttiaika on 24h, niin voi juuri oman aikataulun mukaan käydä sen tekemässä, niin se on kätevää, jos huomaakin, että tulee jokin este tai haluaa lukea vielä vähän lisää ;)
Lisäksi mun pitäisi noita säädöksiä vielä vähän omaksua ennen sitä. Mä tiesin jo etukäteen, että tähän tenttiin tulee liian lyhyt varoaika, kun päätin sittenkin tehdä tuon verkkotentin jo nyt, enkä vasta lokakuussa. Lisäksi aijon katsella vähän noita vanhoja tenttikysymyksiä, että minkä tyyppisiä kysymyksiä siellä on yleensä kysytty, jos vaikka sattuisi joku osumaan kohdalle :)
No huomenna oon viisaampi ja tiedän, että kannattiko yrittää :)

perjantai 6. toukokuuta 2011
Etätenttiin ilmoittauduttu ja nyt on vuorossa verkkotenttiin lukeminen
Tänään sain vasta tietää, että missä tuo Helsingin Seudun kesäyliopiston valvontapaikkana toimiva tila on Insolvenssioikeuden etätentissä. Eli se onkin Pasilassa. Onneksi sinne on hyvät kulkuyhteydet ja kävin nyt saman tien sitten ilmoittautumassa siihen etätenttiin weboodissa ja merkkasin nuo etätentin vaadittavat yhteystiedot, kun tuo osoitekin selvisi.
Hyvä, että nyt alkaa asiat etenemään. Niin nyt tulevaisuudessa on sitten matalampi kynnys alkaa tekemään etätenttejä täältä pk-seudulta käsin, kun ei tarvitse lähteä Joensuuhun matkustamaan. Ja tosiaan, kun nuo kustannukset ovat vain 20 EUR, niin on ihan sopiva hinta etätentille, verrattuna Helsingin avoimen yliopiston 50 euron kiskurihintaan.
Viikonloppu ja tämä päivä tietääkin sitten todella ahkeraa lukemista, koska maanantaina on tuo verkkotentti kurssista: Siviiliprosessioikeus ja vaihtoehtoinen riidanratkaisu (5op).
Eli viikonloppuna ei paljoa tänne kirjoittelua sitten tule tapahtumaan, kun pitää pitää nenä kiinni kirjassa. Tosin kun on luvattu aurinkoista säätä, niin onneksi voi sitten pihalla auringossa lueskella ja ottaa vähän väriä pintaan :)

maanantai 25. huhtikuuta 2011
Rikos-ja prosessioikeuden tehtävien tekeminen alkaa heti vapun jälkeen..
Tervehdys taas!
Mä sainkin erittäin hyvän vinkin koskien noita läsnäolopakollisia viestintä-ja kieliopintoja varten ja miksei vaikka muitakin opintokokonaisuuksia varten. Tuo vinkki koski nimittäin näitä JOO-opintoja. Nopeasti googlaamalla yliopiston sivulta tuli vastaan, että ensimmäinen haku päättyy 30.04 ja toinen haku ensi kevääksi päättyy 31.10. Eli, kun pääsen tutkinto-opiskelijaksi vasta alkaen 01.08, niin ei ole mitään jakoa edes yrittää hakea noihin JOO-opintoihin, jotta voisin alkaa tekemään niitä tulevana syksynä. Ensi kevät onkin sitten kokonaan toinen juttu, että pystyykö silloin mitään suorittamaan noiden JOO-opintojen kautta ja saako siihen yleensä edes lupaa tiedekunnalta. Onneksi voin noita selvitellä vielä alkusyksystä ja kysellä, että miten se käytännössä menee ja onnistuisikohan noiden viestintä-ja kielipintojen tekeminen JOO:n kautta Hesassa :)
Mä tässä katselin jo noita rikos-ja prosessioikeuden perus-ja aineopintoja. Eli niistä tulisi se 50 opintopistettä. Kysymys onkin nyt siitä, että nuo opinnot maksavat sen 600 EUR yhteensä eli perusopinnot 250EUR ja aineopinnot 350 EUR. Mietin tässä sitä, että jos ilmoittautuisin vasta heti 01.08 noille verkko-opintokursseille, kun mulla alkaa silloin se tutkinto-oikeus, niin saisin nuo molemmat opintokokonaisuudet sillä 300 EUR, ja säästäisin puolet tuosta summasta, kun saan sillon sen opiskelija-alennuksen. Se mua houkuttelisi, kun ei sitä rahaa ole koskaan liikaa, heh!
Niin, ja jos tekisisin nuo rikos-ja prosessioikeuden kurssit suoraan yliopistolle enkä avoimen kautta, niin silloin nuo kaikki kurssit olisivat kirjatenttejä. Eli tavallaan esseiden ja verkkotenttien kautta voi päästä hieman helpommalla,(mulla on tavoitteena valmistua mahdollisimman nopeasti) kun ei tarvitse ihan ulkoa paukuttaa kaikkea tietoa, kun niitä voi sitten kirjasta tarkistaa. Tosin oon tullut siihen tulokseen, että joskus se pelkkä kirjatentti olisi huomattavasti mukavampi ratkaisu, kuin 4 esseen kirjoittaminen aina yhdelle kurssille. Ne ovat kuitenkin niin makuasioita, että jokainen varmaan itse tietää, mikä sopii kullekin parhaiten. Esseiden tekemisessä on se hyvä puoli,että tulee selailtua alan kirjallisuutta huomattavasti enemmän, kuin silloin jos lukisi esim. pelkkään kirjatenttiin. Joten esseiden kautta saa väkisinkin laajemman pohjan ja enemmän tietoa, mutta kysymys onkin sitten loppupeleissä se, että mitä käytetään vertailupohjana ja kumpi on parempi tapa oppia.
Toisaalta, kun tuolla netissä on nähtävillä jokaisen kurssin esseetehtävät ja kirjaluettelo, niin ajattelin niitä kuitenkin tehdä tässä kesällä pois alta ja palauttaa sitten ne kaikki esseet kerralla syksyllä, kun palautuspäivät ovat 31.08 ja 30.09. Tuossa on vaan miinuksena sitten se, että joudun tekemään pari verkkotenttiä vasta ilmeisesti lokakuussa, mutta se ei olisi mikään katastrofi, jos saan tuolla tavalla säästettyä sen 300 EUR.
Eli mä teen nyt niin, että ilmoittaudun rikos-ja prosessioikeuden kurssille virallisesti heti 01.08, jolloin mulla alkaa tutkinto-oikeus, jotta saan ne 50op yhteishintaan 300EUR opiskelija-alennuksella.
Mulla on kuitenkin tuolla netissä nähtävissä nuo jokaisen kurssin oppimistehtävät lukuunottamatta niitä paria verkkotenttiä, niin aloitan niiden (esseiden) tekemisen 02.05 ja päivittelen tänne niiden etenemistä. Ja tuo kyseinen maanantai taitaakin alkaa sitten kirjastoreissulla haaliessa kurssien kirjoja kasaan.
Eli nyt on aivan selvät sävelet, että miten tää projekti lähtee taas etenemään :) Johan helpottaa, kun saa itselle jäsenneltyä tämän kaiken ylös.
Kun haen syksyllä sitten korvaavuksia 11op pisteen verran noista yleisesestä oikeusjärjestysopinnoista, niin huomasinkin, että joudun sitten tilalle suorittamaan 2 kurssia, jotta aineopintojen kokonaisuudeksi tulee vähintään se 25op. Eli se tarkoittaa sitä, että joudun ainakin insolvenssioikeuden tenttimään perinteisenä kirjatenttinä ja ilmeisesti vielä jonkun toisen.
Lisäksi huomasin, että rikos-ja prosessioikeuteen kuuluu ryhmätyötehtävät, jotka palautetaan vasta ennen joulua...!! Kun verkko-opiskelijat jaetaan ryhmiin ennen sitä, joten siitä kurssista ei saa arvosanaa kuin vasta uuden vuoden jälkeen, damn!
Eli rikos-ja prosessioikeuden aineopinnoissa joudun kuitenkin suorittamaan yhden kirjatentin, muut menevät esseillä + tuo ryhmätyötehtävä, jota aloitetaan vasta tekemään marraskuussa..
Ja perusopinnoissakin joudun sen korvaavuden hakemisen takia tenttimään yhden kirjatentin syksyllä. No ei oo paha. Näissä perusopinnoissakin on ryhmätyötehtävä jota aloitetaan tekemään vasta marraskuussa.
Eli se tarkoittaa käytännössä sitä, että opintorekisteriin tulee näkyviin vasta joulun jälkeen 50op suoritettuna opintoina, kun noista ryhmätöistä saa arvosanan vasta uuden vuoden jälkeen, ellei se proffa tarkista niitä nopeasti.
Joten tuleva marraskuu taitaakin olla aika busy kuukausi, kun joutuu kahta ryhmätyötä tekemään päällekäin. No onneksi kaiken pystyy aikatauluttamaan heti, kun tiedän, että miten muiden kurssien tenttipäivät tulevat menemään.
Eli laitan tähän vielä itelleni ylös nämä kurssit jotka joudun suorittamaan:
Perusopinnot:
Rikos-ja prosessioikeuden perusteet (5op) (esseet/oppimistehtävät)
Rikosprosessioikeus (5op) (esseet/oppimistehtävät)
Siviiliprosessioikeus ja vaihtoehtoinen riidanratkaisu (5op) verkkotentti lokakuussa 2011
Basic Concepts of Criminal Law (5 op) verkkotentti ilmeisesti vasta lokakuussa 2011
Insolvenssioikeus (6 op) (kirjatentti Joensuussa)
Rikosoikeuden seuraamusjärjestelmä (5 op) (esseet/oppimistehtävät)
Rikosoikeus (5 op) RYHMÄTYÖ MARRASKUUSSA
+15h pakollisia oikeudenistuntoja, muuten ei saa arvosanoja opintorekisteriin.
YHT.36 opintopistettä.
(Esim. se joka haluaa väylän kautta sisään, voi skipata esim. tuon kirjatentin, koska saa silloin perusopinnoista kasaan sen 30op)
Aineopinnot:
Esitutkinnasta tuomioon (10 op) (esseet/oppimistehtävät)
Konkurssi- ja ulosotto-oikeus (10 op) (RYHMÄTYÖ MARRASKUUSSA+ oma essee)
Hallintoprosessioikeus (5 op) Kirjatentti Joensuussa
YHT. 25op.
(Esim. väylän kautta hakija voi tässäkin skipata kokonaan tuon kirjatentin, kun saa muista sen 20op ja näin ollen hänellä on silloin kasassa jo se 50op, joka vaaditaan siihen,että saa tutkinto-oikeuden)
Eli se joka meinaa ensi kevääksi 2012 hakea väylän kautta opiskelemaan tekee juuri sen verran opintoja, jotta saa kasaan vähintään sen 50op. Kannattaa pääsääntöisesti valita ne kurssit, joissa ei ole kirjatenttejä vaan tekee ne, joissa on nuo ryhmätyöt, esseet ja verkkotentit, niin ei tarvitse matkustaa paikan päälle tekemään kirjatenttejä. Kuitenkin joutuu sitten myöhemmin täydentämään kirjatenteillä tuota opintokokonaisuutta tutkinto-opiskelijana, ellei halua nyt ennakkoon niitä tehdä pois alta.
Multa jää aineopinnoista pois:
Basic Concepts of Criminal Law (5op) , koska teen sen jo perusopinnoissa.
Johdatus rikostaloustieteeseen (5 op), koska sain vitosen siitä oikeustaloustieteen opinnoissa.
Sinänsä harmi, kun luulin, että saisinkin syyskuun loppuun mennessä suoritettua nuo 50op (61op), kun noiden ryhmätöiden takia saankin ne kasaan vasta joulun jälkeen, ku ne on vasta silloin arvosteltu. Ei se kyllä haittaa, koska pääasia on, että mulle tulee niitä opintopisteitä. Pääasia, että osa kuitenkin jo näkyy viimeistään lokakuussa opintorekisterissä ja tiedän itse missä mennään.

tiistai 12. huhtikuuta 2011
Ei vieläkään tuloksia, mutta oikeustaloustieteen perusteet on käyty korottamassa.
Eipä muuten edelleenkään kuulunut mun arvosanoja. Jos ne eivät ole tulleet tämän viikon loppuun mennessä, niin soitan sinne avoimen toimistoon ja kysyn, että mikä kestää!! :(
Niin, ja kuten olen jo tuolla aikaisemmissa kirjoituksissani maininnut, niin kävin tekemässä uudestaan tuon oikeustaloustieteen perusteet (5op) verkkotentin tänään aamulla. Onneksi verkkotentti on auki 24h, niin voi milloin tahansa tehdä sen, kun itselleen se sopii. En tosiaan ollut ehtinyt lukea siihen, kun on ollut töissä niin kiirettä ja on joutunut kotiin saakka tuomaan työtehtäviä, joten vetäisin tuon tentin sitten vähän lonkalta. Ja tosiaan tein tuon tentin työajalla eikä pomo tiedä, heh! Onneksi on oma työhuone ;)
Mun mielestä oikeustaloustieteessä juuri tuo ensimmäinen kurssi (oikeustaloustieteen perusteet) on se vaikein kurssi, koska siinä tulee niin paljon kuvaajaa sekä käppyrää. Sekä erilaisia teorioita, joita pitää jo heti osata soveltaa käytännössä noissa tehtävissä. Ja tuo eka kurssi on vähän kuivaa puurtamista, mutta heti kun pääsee pintaa syvemmälle, niin asiat muuttuvat oikeasti mielenkiintoisiksi. Paitsi tähän mielenkiintoisuuden luokkaan ei todellakaan kuulu se ympäristötaloustiede!
En tosiaankaan osaa sanoa, että saanko nostettua tuota arvosanaa ylöspäin, koska koko tentti tuntui kummallisen vaikealta, vaikka ottaa huomioon, että oon käynyt jo 50op näitä oikeustaloustieteen opintoja! (tosin edelleen ne 2 arvosanaa puuttuvat).
Tässä on kuitenkin ne kysymykset, joita siellä kysyttiin:
1) Mitä yhteistä on sellaisilla hyödykkeillä kuin kirja ja elokuva? Entä mitä yhteistä on sellaisilla hyödykkeillä kuin informaatio, puolustusvoimat ja majakkalaitos? Muista perustella kantasi.
2) Tietty toimenpide paransi sekä tuottajien että tukkukaupan hyvinvointia, mutta heikensi kuluttajien hyvinvointia. Arvioi, onko toimenpide tehokas yhtäältä paretotehokkuuden valossa ja toisaalta Kaldor – Hicks -kriteerin valossa. Määrittele samalla mitä asianomaisilla tehokkuuskriteereillä tarkoitetaan.
Joten mielenkiinnolla oottelen, että saanko korotettua aikaisempaa arvosanaani. Tää verkkotentti taisi olla melkein sama, kuin se ensimmäinen, jonka tein marraskuussa. Ainakin samoista aiheista oli kysymykset.
Niin ja proffille terkkuja, että laittakaahan vauhtia niiden tenttien/esseiden korjaamiseen!

3) Kuvaa käsitteellisesti, miten budjettisuora liikkuu, kun molempien hyödykkeiden (y, x) hinnat alenevat 10 prosenttia ja tulot säilyvät ennallaan. Entä miten budjettisuora liikkuu, jos tulot nousevat 10 prosenttia, mutta hinnat säilyvät ennallaan?
4) Yhdysvalloissa sovelletaan rangaistusjärjestelmää, jossa kolmas rikos johtaa elinkautiseen vankeusrangaistukseen ilman armahdusmahdollisuutta. Analysoi tätä järjestelmää oikeustaloustieteellisesti.
5) Rangaistuksen arvo oli 5000 euroa. Rangaistuksen odotusarvo oli suuruudeltaan 500 euroa. Mikä on kiinnijäämisen todennäköisyys?
6) Vahingon todennäköisyys on 0,2, vahingon odotusarvo 1.000 euroa, ja vahingon torjuntakustannukset 500 euroa. Onko henkilö vahingonkorvausvelvollinen Learned Hand -säännön mukaan? Laskutoimitukset näkyviin.
7) Jos tietokoneohjelma on ainoastaan tietyn ongelman mekaaninen ratkaisu, pitääkö ohjelman saada tekijänoikeussuojaa? Entä miksi on perusteltua, että tietyt tuotteet voivat saada mallioikeussuojaa pienehköjenkin yksityiskohtien erojen vuoksi?
8) Jos työmarkkinoilla on säädetty minimipalkasta, joka on alle markkinatasapainon mukaisen palkkatason, miten tällainen minimipalkkalainsäädäntö vaikuttaa työmarkkinoilla?
9) Olit ottamassa asuntolainaa pankista. Sinulla ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa lainkaan pankin kanssa solmimasi sopimuksen sisältöön. Myöhemmin ilmeni epäselvyyttä sopimuksen yksittäisen ehdon tulkinnan sisällöstä. Miten tämä tulkinnanvaraisuus on ratkaistava oikeudellisesti ja oikeustaloustieteellisesti? Perusteltu vastaus.
10) Olit myymässä asuantoasi ja turvauduit kiinteistönvälittäjän palveluihin. Jäit samalla kun sait välittäjän laskun miettimään, ovatko välittäjät lainkaan hyödyksi markkinoiden toimivan toiminnan kannalta. Perusteltu vastaus.
11) Miten arvioit sitä, että yhdellä ja samalla autoverolailla pyritään edistämään liikennepoliittisia ja ilmastopoliittisia tavoitteita sen ohella, että sen nojalla kannetaan verotuloja (eli tähdätään fiskaalisiin tavoitteisiin)?
12) Onko Areeda – Turner -säännön mukaan kysymys saalistushinnoittelusta, jos yrityksen kiinteät kustannukset ovat 400 euroa, kokonaiskustannukset ovat 500 euroa, ja tuotannon määrä on 10 hyödykettä, ja jos yksittäisen hyödykkeen hinta on kahdeksan euroa. Laskutoimitukset ehdottomasti näkyviin. Onko menettely kilpailunrajoituslain vastainen, jos yrityksen markkinaosuus on a) 65 %, tai b) 35 %?
Joten mielenkiinnolla oottelen, että saanko korotettua aikaisempaa arvosanaani. Tää verkkotentti taisi olla melkein sama, kuin se ensimmäinen, jonka tein marraskuussa. Ainakin samoista aiheista oli kysymykset.
Niin ja proffille terkkuja, että laittakaahan vauhtia niiden tenttien/esseiden korjaamiseen!
tiistai 8. maaliskuuta 2011
Yritys- ja rahoitusjuridiikan verkkotentti tehty (korotus)
Eilen tosiaan kerroin teille, että aijoin tehdä uudestaan sen Yritys- ja rahoitusjuridiikan taloustieteen verkkotentin. Mullahan puuttui silloin ensimmäisellä kerralla joulukuussa kokonaan yksi tenttikirja, kun en ollut saanut sitä ajoissa kirjastosta, joka oli tuo Kaisalahden teos ja siitä sitten tulikin yksi essee tenttiin. Joten siihen nähden pärjäsin hyvin,että pääsin tentistä läpi ihan kirkkaasti, mutta arvosana ei oikein tyydyttänyt mua. Nyt kun on alkanut noita vitosia rapisemaan ja ne nostaa kivasti tuota keskiarvoa ylöspäin, niin haluan korotella näitä heikompia numeroita ja pyrkiä siihen täydellisyyteen ;)
Tälläiset olivat verkkotentissä kysymykset tällä kertaa:
1) Mitä ovat oikeustoimikustannukset? Miten niitä voidaan jaotella ja mikä on niiden suhde liiketoimintakustannuksiin? Tämän lisäksi kerro miten kustannustehokkuuden tavoite olisi oikeustoimikustannusten osalta saavutettavissa?

2) Tenttikirjallisuuden mukaan, tarvitaanko lainsäädäntöä sijoitus- ja rahastomarkkinoilla vai olisiko taloustieteellisessä mielessä tehokkaampaa jättää se sääntelemättömäksi, jolloin osapuolet voisivat sopimusvapauden periaatteen nojalla toimia kahden välisten sopimusten turvin?
3) Määrittele seuraavat käsitteet:
a) Epäsymmetrinen informaatio
b) Kätketty käyttäytyminen
c) Rationalisuusoletus
d) Corporate governance
e) Intressiristiriita
Tenttikirjallisuutena oli: Turtiainen , Markkinakuri, sijoittajansuoja ja sijoitusrahastot (2004).
Timonen , Corporate governance, instituutiot ja lainsäädännön merkitys (2000).
Kaisanlahti, Timo (1999): Sidosryhmät ja riski pörssiyhtiössä.

Yhteensä luettavaa oli 541 sivua.
Kysymyksiä oli vain kolme ja tällä kertaa tuo tentti tuntui helpommalta kuin se edellinen, mutta saapa nyt nähdä, että mikä sieltä tulee arvosanaksi. Mulla meni taas pikkasen ohi tuo tentin kakkoskysymys tuosta sääntelemättömyydestä, joten sävelsin siihen vähän omaa, joten saa nähdä, että mitä proffa tykkää, heh! Noi käsitteet olivat helppoja, tosin mietin ensin aika hemmetin kauan, että mitä ihmettä tarkoittaa kätkeytty käyttäyminen, ennen kun hiffasin, että mitä siinä ajetaan takaa. En muistanut ollenkaan, että olisin siihen termiin törmännyt lukiessani noita tenttikirjoja ja nyt tentin jälkeen kun pläräisin noita kirjoja, niin tuosta kätketystä käyttäytymisestä oltiin mainittu vain yhdellä lauseella! Eli aika knoppitietoa näköjään oli. Tekeekö tuolla tiedolla edes mitään???
Ja tosiaan noihin kaikkiin kysymyksiin piti vastata esseellä. Eli ei tosiaankaan riitä mitkään kahden lauseen vastaukset :)
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Miksi aina joku hönö menee varaamaan mun kurssikirjat?? :)
Moikka vaan,
Mua niin ärsyttää, kun joku hönö oli taas mennyt kirjastossa varaamaan mulla lainassa olevan kurssikirjan, jonka eräpäivä on 8.3 eli huomenna. En todellakaan aijo sitä palauttaa, vaan pidän sen tämän kuun loppuun saakka. Tää on niin ihmeellistä, että miks mulle aina käy näin, että joku utelias höntsä menee ne varaamaan, heh! No kai tuosta kirjasta tulee nyt sitten joku 4 euron sakko, mutta kestän sen, kun on pakko saada esseet väännettyä.
Mulle vaan tulee aina kauheet traumat kirjaston myöhästymissakoista, kun yliopistonkirjastossakin maksaa yhden päivän myöhästyminen jo 70-90snt riippuen kirjasta, onneks toi kirja on sentään normaalista kirjastosta, niin se myöhästymismaksu on paljon vähäisempi.
Tänään illalla, kun pääsen töistä kotiin, niin aloitan tekemään sen verkkotentin yritys-ja rahoitusjuridiikasta ja koitan vähän korottaa siitä tullutta arvosanaa. Mun pitää sanoa vielä se, että on todella kätevää, että tuo verkkotentti on auki 24h ja sitä on aikaa tehdä se 4h. Mä en muista, että milloin viimeksi olisin innostunut opiskeluista näin paljon, että kiinnostaa korottaa kurssien arvosanoja ;) Ei edes 10v sitten lukiossakaan tullut koskaan mentyä korottamaan arvosanoja uusinnoissa, kun ei ollut tarvetta siihen, mutta nyt oikein himottaa aina nuo korotukset, heh!
Niin ja sitten jos siirrytään hieman toiseen asiaan. Mun Asuksen miniläppäri toimii kuin unelma nyt tuon lcd-näytön vaihtamisen jälkeen ja tuollaista pikkukonetta on tosi kätevä kantaa joka paikkaan mukana, kun se painaa vaan 900g eli yhden kurssikirjan verran. Se mahtuu kätevästi tuollaiseen Marimekon olkalaukkuun muitten kirjojen ja tavaroiden joukkoon, eikä laukku tosiaan paina kuin se 2,5kg yhteensä, kun sinne on ängetty mukaan, juomapullo, meikit, 2 kurssikirjaa, penaali, laskin, kännykkä, lompakko sekä eväät.
Joskus töissä, jos oon saanut omat hommat tehtyä ja on vähän luppoaikaa, ettei oo mitään iltapäivällä työnalla, niin avaan aina tuon pikkukoneen työpöydälle ja alan kirjoittelemaan essettä. Tai siis lähinnä korjailen kirjoitusvirheitä ja esseen rakennetta, kun se ei vaadi kauheesti aivotoimintaa.
Kerran mun pomo sattui tulemaan mun huoneeseen kysymään neuvoa, niin olin juuri kirjoittamassa pikkukoneella ja hän sitten kysyi, että mitä ihmettä oikein puuhaan niin pienellä näytöllä. Oli pakko sitten kertoa totuus, että kun olin hoitanut jo omat hommani siltä päivältä eikä mitään ollut enään työnalla ja oli ylimääräistä aikaa, niin teen koulutehtäviä, koska esseiden palautuspäivä oli seuraavana päivänä. Siihen tuo pomo sitten sanoi, että saan käyttää yhden työpäivän kuussa opiskeluihin.
Eli musta on ihanaa, kun oma työpaikka tukee opiskeluita. Tosin kääntöpuolena on aina se, että joudun näyttämään joka kurssista saamani arvosanat, heh! Ei se mua haittaa, mutta ymmärrän toki, että työnantaja haluaa seurata edistystä eikä luule, että käyttäisin vaan hyväkseni työnantajan luottamusta. Nykyään mun työpaikalla aina jokainen muistaa kysyä multa kuun lopussa, että tuliko jo esseet palautetuksi ja siitä on tullut sellainen hauska inside-vitsi työpaikalle :)

perjantai 11. helmikuuta 2011
Rikostalouden tentistä tuli arvosanaksi 5 :)
Arvatkaapa mitä!
Rikostaloustieteen verkkotentin tulokset olivat tulleet jo tänään, vaikka tentti oli maanantaina. Mä sain täydet pojot,, eli arvosanaksi tuli 5!!!! Eli tämä on mun parasarvosana näistä kursseista joita olen suorittanut. Olen oikeasti todella yllättynyt ja positiivisesti. En voi vieläkään uskoa sitä, että sain täydet, vaikka kuvittelin, että mulla meni tuon tentin kolmoskysymyksen esseen kohalla ihan reisille, kun en tiennyt niitä käyttäytymismalleja kunnolla, että mitä se proffa niillä hakee, niiin sävelsin siihen sitten vähän "omaa", mutta hyvin perustellusti.
Tässä on vähän todistusaineistoa weboodista:
Ja siis vetäisin tuosta tentistä 5 pelkästään reilulla 8h lukemisella, heh! No, täytyy oikeesti kiittää mun valokuvamuistii, kun sen varassa kuitenkin aika pitkälle pärjään, jos kysymykseen tulee se, että en oo kunnolla ja ajatuksen kanssa ehtinyt lukea tenttiin ja sisäistämään sitä asiaa. Näköjään kuitenkin olin jotain Rikostaloudesta oppinut.
Mä en voi oikeasti vieläkään käsittää sitä, että sain täydet pojot. Olen niin ällistynyt siitä. Olen nyt töissä kailotellut kaikille tuota arvosanaa ja kaikki vaan nauraa mulle, heh! Piti soittaa myös Ruotsiinkin ja kertoa, että itse asiassa se risteily teki hyvää, jos tuollaisia arvosanoja saa aina heti pienen tuulettumisen jälkeen ennen varsinaista tenttiä ;)
Tällä hetkellä leijailen varmaan jossain pilvissä, mutta illalla koittaaa paluu karuun arkeen, kun pitää koittaa vääntää noita Immateriaalioikeuden esseitä ja ne pitäisi saada valmiiksi tämän kuun loppuun mennessä, joten kiirettä alkaa tulla, kun mitään konkreettista ei ole vielä varsinaiseti paperille saatu aikaiseksi. Olen vasta materiaaleja kartoitellut ja mindmappia pyöritellyt, ennen varsinaista kirjoitusprosessia.
Mutta nyt oikein antoisaa ja mukavaa perjantaita teille kaikille! :)

tiistai 8. helmikuuta 2011
Johdatus rikostaloustieteeseen verkkotentti ohi! (5 op)
Tervehdys!
On tää muuten oikeasti kätevää, kun tuo verkkotentti on avoinna 24h, niin voi mihin aikaan vuorokaudesta tahansa tehdä tuon tentin pois alta, eli ei oo mihinkään paikkaan sidottu.
Tosiaan tuo verkkotenttihän oli Johdatus rikostaloustieteeseen ja aiheena se oli erittäin mielenkiintoinen. Kysymyksinä oli tentissä neljä ja niihin piti vastata esseillä. Laitan ne kysymykset tähän alas näkyville, niin näätte hieman, että minkä tyyliseen verkkotenttiin osallistuin eilen.

Minkä vuoksi rikosoikeutta ylipäänsä tarvitaan? Miksi esimerkiksi vahingonkorvausoikeus ei ole riittävää?
Mitä ongelmia liittyy rikollisuuden tutkimiseen empiirisesti?
Minkälaisia vaikutuksia omaisuusrikoksilla on eri markkinoiden toimintaan? Miten varastettujen markkinoiden toimintaan voidaan puuttua? Miten puuttumista voidaan perustella taloustieteen käyttäytymismallien avulla?
Analysoi huumausainemarkkinoita ja huumeiden kriminalisointia/laillistamista taloustieteellisesti.
Huomaatte varmaan jo pelkistä kysymyksistä, että painotus on aina oikeustaloustieteellisellä tai taloustieteellisellä näkökulmalla ja niillähän on suuri ero ;) Eli ihan mielenkiintoisia essee-kysymyksiä oli laitettu, mutta tuossa piti olla tarkkana, ettei sorru mihinkään ylimalkaiseen kirjoitteluun, koska jokainen vastaus oltiin määritelty 10 pisteen arvoiseksi ja ohjeeksi oltiin annettu, että jokaiseen piti piirtää kuvaaja.
Eli tää oikeustaloustiede on aineena todella monipuolinen, vaikka tässä katellaan aika tarkasti erilaisia kuvaajia ja sitten piirrellään esim. kysynnän ja tarjonnan käppyröitä ja laskeskellaan rajakustannuksia, niin tässä aineessa oikeasti yhdistyy kaksi mielekästä ainetta. Oikeustiede ja kauppatiede vai pitäisikö sanoa, että taloustiede... en nyt oo ihan 100% varma tuosta termistä, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan.
Luin tuohon tenttiin ennakolta sellaiset 8h, mutta oisin voinut enemmänkin lukea. Tuossa tentissä oli helpottavaa se, että siinä kai käyttää kaikkia materiaaleja apuna, mutta se ei suinkaan tarkoittanut sitä, että sieltä kopioidaan vastaukset sellaisenaan tai muunneltuna. Ja toisaalta, mihinkään noista kysymyksistä ei suoraan ollut mitään vastausta kurssikirjoissa eikä powerpoint slideissa. Eli piti oikeasti osaa soveltaa sitä tietoa, mikä mittaa sen, että onko asia tullut sisäistettyä.
Itselleni hieman hankaluuksia tuotti tuo kysymys nro. 3 ja etenkin sen jatkokysymys käyttäytymismalleista. Niitäkin kun yhtä monta, kuin koulukuntiakin.... Joten sovelsin ja säädin siihen vähän omaa, joten tuosta kysymyksestä jos saisin edes 5/10, niin olisin tyytyväinen. Ei menisi tuo kysymys kokonaan harakoille, heh!
No proffa joka tarkistaa tämän tentin on oikeesti nopea siinä. Ihan ensimmäisessä tentissä joka tein oli sama proffa tarkistamassa ja se tarkisti ne tentit viikossa, joten voin odottaa nyt sitä, että tulos tulee suunnilleen samassa ajassa, ettei tarvitse turhaan kärvistellä monta viikkoa sen perään ja miettiä, että mikähän arvosana sieltä mahtaa tulla. Jos tää tentti menee ihan reisille, niin seuraava mahdollisuus on tehdä se 11.4, mutta siinä on riskinä se, että ehtiikö se tulos tulla sitten ennen kuin väylän haku päättyy. Onneksi sentään vanha tulos pysyy voimassa siihen saakka, mutta olisi inhottavaa, jos sattuisin tämän tentin reputtamaan, niin ei olisikaan mitään tulosta alla ja koko projekti kaatuisi siihen, heh!
Tämän kuun lopussa pitäisi palauttaa:
Immateriaalioikeuksien taloustieteen perusteet (5op) 4 essettä,
Mutta auta armias mikä ruuhka odottaa palauttamisien suhteen maaliskuun lopussa!! :)
Tässähän kohta muuten viedään viimeisiä kursseja ja oon tähän saakka pysynyt ihan aikataulussa. Kyllä se vaan niin on, että jos suunnittelee ajankäytön hyvin, niin se on jo puoliksi tehty.

tiistai 4. tammikuuta 2011
Mistä ihmeestä on repäisty yhden opintopisteen arvo??!
Tässä kun olen näitä kurssien esseitä aina kirjoitellut niin on herännyt kysmys, että mistä yhden opintopisteen vastaavuus on laskettu, että se on juuri se 27h työpanos? Mitä määritelmää siihen on oikein käytetty?? Aikani netissä surffaillessani, niin löysin tälläisen määritelmän: "60 opintopistettä vastaa lukuvuoden työmäärää tai 1 600 tuntia työtä. Yksi opintopiste vastaa siis noin 27 tunnin työpanosta.", mutta missään ei sanota, että miksi juuri tuo 27h, miksei se vaikka olisi 30h? Jätän nyt saivartelut sikseen, mutta olisi tuo kiva tietää,
Lähinnä ajoin sitä takaa, että kun mulla oli tässä hiljattain kurssi, joka oli laajudeltaan 6op ja jouduin sille kurssille tekemään 6 essettä, niin ei mulla ajallisesti mennyt yhden esseen kirjoittamiseen sitä 27h, kun se oli määrätty tavallaan yhden opintopisteen arvoksi. Eli yksi essee= yksi opintopiste. En nyt tiedä, että ymmärrättekö mitä ajan takaa, joten jätän tämän nyt itselleni hautumaa pääkoppaani, heh!
Mä niin nautin tästä tammikuusta, koska tää on nyt "pitkästä" aikaa kuukausi, jolloin voin ottaa vähän rennommin näiden esseiden suhteen. Ei ole koko ajan sellainen tuli perseen alla fiilis koko ajan, että nyt on pakko kirjoittaa koko ajan. Toki, mun pitää tehdä noi oikeustapauskeissit tämän kuukauden loppuun mennessä. Onneksi ne ovat kuitenkin ainoat pakolliset palautukset tämän kuun lopussa, kun palautan ne tyyliin "3kk etuajassa", että varmasti ehdin saada arvosanat siitä.
Olen kuitenkin nyt asettanut itselleni seuraavat deadlinet tälle vuodelle noiden Aineopintojen suhteen.:
Aikatauluni on seuraavanlainen eli ensin on:
Johdatus rikostaloustieteeseen (5 op) - Verkkotentti (07.02)
ja sen jälkeen ovat palautusvuorossa esseet seuraavaista aiheista (28.02)
Kilpailuoikeudellisia erityiskysymyksiä (5 op)
Immateriaalioikeuksien taloustieteen perusteet (5 op)
Ympäristöoikeuden taloustieteen perusteet (5 op)
Eli esseet pyrin noista aineista palauttamaan 28.02, eli kuukauden etuajassa, jotta saan varmasti arvosanat viimeistään huhtikuun alkuun mennessä. Sit jos tekee tiukkaa jonkun kurssin palauttamisen suhteen, niin voin käyttää sitä joustomahdollisuutta, eli se ehdoton ja ainoa viimeinen palautuspäivä olisi silloin se 31.03.
Oon tässä huomannut, että kun suunnittelee hyvin tuon oman aikataulunsa ja kirjaa ne ylös, niin silloin tulee kanssa tehtyä asiat kunnolla. Eikä tuu sitä pakonomaista lykkäämistä niiden suhteen.
Mä itse huomasin sen, kun tein Oikeustaloustieteen perusopintoja, että suunnitelmallisuus oli se kaiken A ja O. Oma aikataulutukseni kuitenkin petti, kun vedin melkein viikon sitä lonkkaa joulukuun alussa, kun olin saanut ensimmäiset esseeni palautettua marraskuun lopussa. Se oli puhtaasti mun oma moka.
En kuitenkaan sitä kiistä, etteikö se pieni tauko olisi ollut silloin tarpeellinen, koska olinhan silloin marraskuussa kahdessa viikossa tehnyt ensin melkein kylmiltään verkkotentin ja sen jälkeen palauttanut kahdesta kurssista esseet, eli olin suorittanut siinä ajassa yhteensä 11 opintopistettä. Se oli tosi uuvuttavaa, kun tein tehtäviä aina yötä myöten ja kauhea pelko takalistossa, että miten ehdin saada kaiken valmiiksi deadlineen mennessä, heh!
Mun pitää vielä kuitenkin selvittää tuo etätentti mahdollisuus 2 kurssin osalta, koska ne ovat kirjatenttejä ja en todellakaan aijo mitään 500km/suuntansa matkustaa 2 hikisen kirjatentin takia!! :) Onneksi ne kirjatentit olisivat vasta 25.03 ja toinen niistä jo hieman aiemmin.
Mutta jos en saa järjestettyä itselleni etätenttipaikkaa täällä pääkaupunkiseudulla, niin voi olla hyvinkin mahdollista, että mun opinnot jäävät sitten tasan siihen 50 opintopisteeseen, enkä saakaan 60 opintopistettä kasaan!!! :(
Onneksi väyläopintoihin tarvitaan vain se 50op, joten mulla ei ole mitään hätää :)
Mukavaa tiistaita!
maanantai 3. tammikuuta 2011
I said: What about now..
Nyt on jo tammikuun kolmas päivä ja oli muuten hieno auringonpimennys tänään klo: 9.30-12.15, näittekö muuten sen?
Ajattelin, että palkitsen itseäni tämän kovan opiskelu-urakan puolivälin jälkeen ja tänään kävin varaamassa päivä Stockiksessa-risteilyn ja eikä ollut edes kallis, kun maksoi vaan 24 egee ja vieläpä A-hytissä. Tekee hyvää päästä vähän arjesta irti helmikuun alussa.
Sitten itse asiaan. Musta on todella outoa, että en ole vielä saanut arvosanoja mun tekemistä esseistä, jotka tosiaan palautin marraskuussa, enkä ole vielä saanut tulosta mun verkkotentistäkään. Jos niitä ei tällä viikolla ala kuulumaan, niin otan yhteyttä opintotoimistoon ja vaadin kunnon selitystä, heh!
Tänään oli myös paluu arkeen eli töihin, joten illemmalla pääsen taas opintojen kimppuun ja siinä sitä työsarkaa riittääkin. Itse kävin vielä kaiken lisäksi ilmoittautumassa eri avoimen yliopiston kursseille (siis eri yliopiston), koska nekin opinnot saa sitten siirrettyä tuonne, kun pääsen tutkinto-opiskelijaksi. Pitää vaan tehdä eri hakemus sitten sen jälkeen, kun on päässyt sisään.
Että nuo oikeustapauskeissit ovat niin ärsyttäviä, kun pitää analysoida niin paljon. Mistä mä analysoin, kun eräs noista tehtävistä ei oikein aukee mulle. Pitää vissiin kysyä neuvoa joltain tutulta, joka handlaa toivonmukaan nämä asiat. Kaikenlaista yllättävää sitä aina edestään löytääkin.
Ensi maanantai-iltana mulla tosiaan alkaa eräs oikeustieteen kurssi, josta kerron tarkemmin ensi viikon jälkeen, kun olen siellä ensin käynyt pyörähtämässä ja haistelemassa vähän sitä ilmapiiriä ;)
Mut miettikääpä sitä, mä tein 25opintopistettä alle kahdessa kuukaudessa :) Se 30 opintopistettä oli ihan siinä hollilla, mutta kangistuin kalkkiviivoilla, heh!
tiistai 28. joulukuuta 2010
Rising Like a Phoenix from the Ashes..
Juuri kun myönsin tappioni oikeustapauskeissejä kohtaan niin postissa saapui ilouutinen. Sain vihdoinkin kauan kaipaamani kurssiavaimen kevään Oikeustaloustieteen aineopintoihin.
Ja arvatkaapa muuten mitä kaikkea kevään aineopinnot pitävät sisällään? Minäpä kerron.
Johdatus rikostaloustieteeseen (5 op) Verkkotentti 07.02
Immateriaalioikeuksien taloustieteen perusteet (5 op) 4 essettä. Deadline 28.02
Kilpailuoikeudellisia erityiskysymyksiä (5 op) 4 essettä. Deadline 31.03
Ympäristöoikeuden taloustieteen perusteet (5 op) 4 essettä. Deadline 31.03
Vahingonkorvaus- ja vakuutusoikeus (5 op) Kirjatentti 25.03 (pitää sopia etätentti paikka)
Julkiset hankinnat (4 op) Kirjatentti 25.03 (pitää sopia etätentti paikka)
Niin, vähän vaan ihmetyttää, että aineopinnoissa olisi pitänyt olla yhteensä 30 op ja nyt niitä onkin 29op, eli minnekäs se yksi opintopiste katosi??!
Mutta tässä onkin oikeesti hyvä juttu se, että nyt kun palautan ne mun missaamat oikeustapaukset tammikuun lopussa, niin mulle jää myös hyvin aikaa aloittaa etukäteen tekemään esseitä noista muista aineista ja kirjoitettavaahan riittääkin, kun joutuu rustailemaan 12 essettä. Eli työsarkaa tosiaankin riittää.
lauantai 25. joulukuuta 2010
Esseet valmiina, paitsi 3 oikeustapausta on tekemättä.
"Sieltä se tuli ja tuonne se meni", näin voisi luonnehtia Joulua. Eli minun osalta on nyt palattu takaisin arkeen.
Tänään olen kirjoitellut noita esseitä ihan urakalta. Tällä hetkellä ovat kaikki muut esseet valmiina paitsi nuo 3 oikeustapausta puuttuvat vielä ja jotenkin oon vähän karttanut niihin tarttumista, en vaan tiedä, että miksi?! Eli tässä on onneksi vielä 6 päivää aikaan niitä kirjoitella. Tuntuu nyt vähän siltä, että kiirettä alkaa pukkaamaan vähän turhankin paljon noiden suhteen, mutta kuten totesin aikaisemmin marraskuussa, niin joululoma kuluu "leppoisasti" näitä esseitä tehden.
Joten se oli ennakkoon tiedossa, eikä tosiaankaan kannata nyt yhtään valittaa, koska 31.12 minulla on toivottavasti se 30 op kasassa. Tässä on viel armonaikaa 6 kokonaista päivää, koska nuo esseet pitää palauttaa 31.12 klo: 23.59 mennessä ;)
En ole vieläkään saanut arvosanaa siitä verkkotentistä ja luulenkin, että siitä se arvosana tulee vasta tammikuun puolella. Jotenkin kuvittelin, että se arvosana olisi tullut sinne weboodiin reilussa viikossa, kuten siitä ensimmäisestä verkkotentistä, mutta näköjään nuo proffat tarkistavat sitten omaan tahtiinsa noita tenttejä. Kävin vielä varmuuden vuoksi katsomassa avoimen yliopiston sivuilta noista tenttien tarkistamisista, niin siellä tosiaan sanottiin, että tenttien tarkistamisessa menee aikaa se 3-4 viikkoa. Mulla kun oli se tentti 13. päivä, niin tässä on kohta mennyt vasta 2 viikkoa...! Haluaisin silti sen arvosanan saada sieltä! Samoin ei ole mun aikaisemmin palautettujen esseiden arvosanoista mitään vielä kuulunut. Joten niistäkin ne tulevat vasta tammikuun puolella, mikä mua nyt kyllä harmittaa!
Mulle ei ole vieläkään tullut postissa sitä avoimen yliopiston kurssiavainta kevään opintoihin! Kummasti nyt joulun aikana kaikki tökkii, heh! :)
Joka tapauksessa, 30 op, here I come!

tiistai 14. joulukuuta 2010
Yhtiö- ja rahoitusjuridiikan verkkotentin jälkeisiä tunnelmia (5op)
Heräsin tänään jo kuudelta aamulla ja tarkoituksena oli seiskan aikaan alkaa tekemään tuota Yhtiö- ja rahoitusjuridiikan taloustieteen perusteet (5 op) verkkotenttiä. Olin kuitenkin edellisenä iltana lukenut aika myöhään tenttiin liittyvää kirjallisuutta, niin olin läppässyt kellon kiinni. Sitten vähän ajan päästä tajusin, että ei hemmetti, munhan pitää alkaa tekemään sitä tenttiä. No äkkiä ponkaisin sängystä ylös ja keitin kahvia samalla, kun avasin konetta. Ensimmäinen ajatus oli, että kai mulla aikaa riittää se 4h, ennen kuin verkkotentti sulkeutuu klo: 12 tänään.
Kirjauduin moodleen ja avasin verkkotentin. Silmäilin tenttiä ensin epäuskoisena, kun luulin pääseväni helpolla, nimittäin siinä oli vain 3 kysymystä, mutta kaikkiin piti vastata esseellä. Helpotus vaihtui epätoivoksi, kun tajusin, että tuosta kolmannesta kysymyksestä vedän varmaan täydet nolla pistettä, juuri sen takia, kun en saanut lainattua sitä Kaisanlahden kirjaa, johon oli aivan törkeän pitkä varausjono.
Voin laittaa tänne näkyviin nuo tenttikysymykset, kun kopsasin ne sieltä wordille, ennen kuin suljin verkkotentin.
1) Miten eri tavoin corporate governance voidaan määritellä? Tämän lisäksi pohdi, minkä määrittelyvaihtoehdon tai -ehtojen näkisit sopivan erityisesti suomalaisia rahastoyhtiöitä koskeviin corporate governance –suosituksiin?
2) Kuvaile epäsymmetrisen informaation ongelmaa arvopaperimarkkinoilla. Pohdi vastauksessasi myös sitä, poikkeavatko arvopaperimarkkinat muiden hyödykkeiden markkinoista epäsymmetrisen informaation näkökulmasta tarkasteltuna.
3) Vertaile yhtäältä Timosen ja toisaalta Kaisanlahden lähestymistapoja ja näkemyksiä sopimussuhteiden verkkomallista.
Mitään pistemääriä ei näkynyt tentissä, että kuinka monta pistettä saa noista essee kysymyksistä. Ite veikkaisin, että varmaan se 10 pistettä per essee on se maksimipistemäärä ja pitäisi kenties saada se 15 pistettä, että pääsee kurssista läpi. Tällä mun logiikalla, kun mulla tosiaan jäi tuo kolmas essee tehtävä vajaaksi Kaisalahden osalta, niin se laskee pistemäärää. Kuhan nyt edes menisi läpi. Arvosanalla ei nyt tässä vaiheessa ole mulle niin väliä, kun voin sitä korottaa sitten myöhemmin keväällä uudestaan.
Olin tuohon tenttiin kyllä aika huonosti valmistautunut, koska en osannut odottaa, että joutuisin vastaamaan esseekysymyksiin. Esseen kirjoittamisessa ei oo mitään ongelmia, mutta kun olin itse omassa pienessä päässäni ajatellut niin, että se verkkotentti olisi samantyyppinen kuin oli se aikaisempi oikeustaloustieteen perusteet verkkotentti, jossa oli useita pieniä kysymyksiä ja laskutehtäviä sekä vain yksi essee.
No näköjään yllätyksiä tulee, mutta niille ei voi nyt mitään. En ota siitä mitään stressiä, vaikka mua kyllä pikkasen harmittaa.
Nyt pitää jatkaa töitä muutama tunti ja sen jälkeen suuntaan nokan kohti hiihtolatuja. Pitäisi illemmalla vielä kirjoittella esseitä, kun niiden deadline lähestyy uhkaavasti.

maanantai 13. joulukuuta 2010
Ensimmäinen tunnustus.
Heippa vaan taas!
En ole oikein ehtinyt kirjoittelemaan tänne, kun töissä on ollut niin kamalan kiirettä ja sitten olen kirjoitellut esseitä ja tehnyt noita oikeustapauskeissejä. Tässä alkaa nyt aika uhkaavasti loppua kesken, mutta en luovuta. Olen päättänyt, että pääsen väylän käyttä sisään keväällä, joten uhrauksia pitää tehdä ja se on sitten pois mun sosiaalisesta elämästä. Tosin ehdin kyllä kavereita nähdä, mutta ei parane kauheesti olla riekkumassa missään viikonloppuisin, kun nuo viikonloput ovat parasta kirjoittamisaikaa esseille ja samalla myös pystyy käydä ulkona hyvin hiihtämässä ja luistelemassa.
Aah, nyt mun pitää tehdä tunnustus teille. Mulla olisi ollut tänään se Yhtiö- ja rahoitusjuridiikan taloustieteen perusteet (5 op) verkkotentti, mutta kun en saanut siihen sitä yhtä kirjaa lainattua, niin en aloittanut sitä vielä tekemään. Tuo verkkotentti on auki vielä huomiseen klo: 12 saakka, eli pitää heti huomenaamulla klo: 7 alkaa sitä tekemään, kun sitä on aikaa tehdä 4h. Sain nimittäin otettua töistä aamupäivän vapaaksi ylityötuntien ansiosta, niin onnistuu tuo tentin teko aamulla, muuten olisin joutunut sen skippaamaan.
Tässä oon nyt katsonut kaikki e-aineistot läpi tuosta saakelin Kaisanlahti, Timo (1999): Sidosryhmät ja riski pörssiyhtiössä- kirjasta, eikä missään ole sitä saatavilla. Mua niin ärsyttää. Löysin toki siitä samasta kirjasta, jonkun 5 sivun lyhennelmän, mutta ei sillä pitkälle pötkitä. Sitten olisin löytänyt elektrasta pdf-tiedostona tuon väikkärin, mutta eipä ole käyttöoikeuksia, niin en näe sitä. Vaikka menin sinne sitä Nelli-portaalia pitkin niin sittenkin näen siitä vain 5 sivua. Mua nyt ärsyttää ja kovasti. Kiva jos tuosta verkkotentissä tulee joku kysymys tuosta kirjasta ja mulla on vaan ne 5 sivua, niin siitähän sitä tietoa sitten ammennetaan, hurraa!
Tämä ilta meneekin nyt lukiessa näitä kahta kirjaa:
Turtiainen , Markkinakuri, sijoittajansuoja ja sijoitusrahastot
Timonen , Corporate governance, instituutiot ja lainsäädännön merkitys
Toivottavasti kysymykset painottuisivat noihin kahteen kirjaan enemmän, kun mulla ei tosiaan ole tuota kolmatta kirjaa, aaaaargh! Ajattelin nyt, että kun teen sen tentin huomenna aamulla, niin teen sen niin hyvin kuin osaan ja jos saan siitä huonon arvosanan, niin meen korottaa sitä sitten 07.03.11. Kunhan nyt edes läpi siitä pääsen, että saisin niitä opintopisteitä kasaan :)
Eipä tässä nyt tällä erää muuta, kertoilen huomenna, että miten tuo tentti meni.
Mukavaa ja rauhallista maanantai-iltaa :)

tiistai 30. marraskuuta 2010
Oikeustaloustieteen verkkotentti (5op) läpäisty!
Pakko tulla tänne nyt kertomaan, että pääsin läpi Oikeustaloustieteen perusteen (5op) verkkotentistä, tänään sain tuloksen tietää. Eli oli tuo proffa aika vikkelään ne tarkistanut ja laittanut arvosanat weboodiin. Eli nyt on sitten virallisesti 5op pistettä suorittettu tulevasta akateemisesta tutkinnostani ;)
Arvosanaan oon ihan tyytyväinen, kun ottaa huomioon, että otin siihen verkkotenttiin aika lentävän lähdön, mutta parempaakin olisi ollut varaa. Mietinkin tässä, että ehkä mä sitten kokeilen korottaa sitä helmikuussa, kun se on silloin mahdollista uusia. Pitää laittaa harkintaan ja jos on yhtään luppoaikaa helmikuussa, niin kokeilen korottaa sitä.
Saapa nähdä, että miten käy noiden esseiden kanssa, pikkasen alkaa jännittää ;)
Eli nyt on virallisesti kasassa 5/50op ;)
Aurinkoisin talviterveisin, Coase

tiistai 23. marraskuuta 2010
Verkko-tentin jälkitunnelmia
Mua nyt pikkaisen jännitää, että miten tuo eilinen oikeustaloustieen perusteet (5op) verkkotentti meni. Siinä oli 12 tehtävää ja aikaa oli sitä tehdä 4 tuntia ja nopealla laskutoimituksella jokaiseen tehtävään oli varattu aikaa noin 20min. Verkkotentin alkuosiossa oli koekysymyksiä, joista sai 2 pistettä, niitä taisi olla aika monta ja sitten oli muutama, josta sai 4p ja 5p ja sitten lopuksi oli laaja essee, josta sai 10 pistettä. Kokeen maksimipistemäärää en hoksannut tentin yhteydessä laskea, kun meinasi aika loppua kesken.
Tuosta verkkotentistä nyt näkee sitten sen oman tason, että miten on opiskelut lähteneet käyntiin. Haluaisin jo tietää tulokset, mutta niitä ei saa vielä muutamaan viikkoon. Tuosta esseestä, joka oli laitetttu siihen tenttiin käsitteli tuottamusvastuuta ja ankaraa vastuuta. Mulla kävi todella hyvä mäihä, kun olin aikaisemmin katsellut vanhoja koekysymyksiä ja olin sitten itsenäisesti vastannut juuri tuohon samaan kysymykseen, niin tiedän, että siitä pitäisi napsahtaa ainakin melkein täydet pisteet tai ellei jopa täydet pisteet.
Useathan kuvittelee, että verkkotentti on helpompi kuin ns. kirjatentti, kun saa pitää kaikkea materiaalia esillä. Niin mäkin kuvittelin, kunnes luin, että "kirjasta suoraan kopiointi johtaa automaattiseen hylkäykseen". Eli pitää osaa soveltaa lukemaansa tietoa noihin tenttikysymyksiin.
Mun täytyy toki myöntää, että kyllä mä tarkistin niitä määritelmiä ja samoin, kun kysyttiin esim. Kaldor-Hicksin sääntöä ja sitten kun sääntö piti näyttää vielä toteen annetuilla luvuilla, niin siinähän piti juuri soveltaa tietoa. Ei siinä vaiheessa olisi ollut aikaa miettiä, että miten kummassa tämä menee, ellei olisi ennakkoon lukenut ja tehnyt esimerkkilaskemia. Siellä tentissä oli myös kysymys, joka koski Areeda-Turner-sääntöä ja siitäkin piti laskutoimituksella näyttää toteen, että pitääkö paikkansa vai ei. Muita kysymyksiä mä en muista, mutta siellä oli noita laskutoimituksia useita ja ne piti aina perustella sitten oikeustaloustieteellisestä näkökulmasta. Ai niin, olihan siellä sopimuskorvauksista jokin tehtävä, mutta en enää muista, että mitä se piti sisällään.
Eiköhän tämä nyt riitä tältä erää :)

Tilaa:
Kommentit (Atom)