lauantai 5. maaliskuuta 2011

Kuvaajaa, käppyrää, esseitä

Täällä sitä taas ollaan ja oon kehittänyt itselleni kauheen probleeman, kun pitää tuosta ympäristöoikeuden esseeseen piirtää kuvaaja havainnolistamaan esseen aihetta. Oon pikkasen niinku hukassa sen kanssa, kun en nyt vielä oikein tiedä,että minkä tyyppistä kuvaajaa alkaisin siihen piirtämään.

Niin, ja muistatteko kun kerroin niistä ongelmista, jotka liittyivät mun esseiden kääntämisestä pdf-muotoon? Niin sain siihen nyt sellaisen ohjeen, että pitää kirjoittaa kaikki esseet wordille yhteen pötköön kansilehtineen ja vasta sen jälkeen kääntää ne pdf-tiedostoksi, niin saa yhden kokonaisen pdf-tiedoston. Taas opin uutta. Mun mielestä toi on kyllä siinä mielessä huono, koska aina kun aloitan tekemään esseitä valitsen sen aiheen ensin ja tallennan sen omaksi tiedostoksi ja sitten valitsen loput aiheet ja tallennan nekin erikseen. sitten fiiliksen mukaan alan niitä tekemään. Mun mielestä kirjoittaminen yhteen pötköön on hankalaa, kun joutuu ramppaamaan edes takaisin kauheen määrän sivuja wordissa, jos haluaa löytää halutun eeseen kohdan jota haluaa parantaa tai muuttaa :( No kai tästä nyt selviän, kun on viimeiset esseet menossa, heh!

Nyt on niin upeat ilmat, että on pakko päästä merelle hiihtämään. Ei voi sisällä nököttää esseiden parissa koko päivää! Niin ja tänäänhän tulee se naisten 30km hiihtokin, niin saapa nähdä, että miten suomalaiset pärjäävät siellä.

Aurinkoista päivänjatkoa! :)

4 kommenttia:

  1. Kun tuo sinun opiskelutahtisi on noin hurja, niin kertoisitko vähän tarkemmin mitä se käytännössä vaatii. Luetko/kirjoitatko esseitä joka päivä? Montako tuntia esim. viikossa? Entä mitä ja kuinka pitkää päivää teet työksesi? Ilmeisesti perhettä ei kuitenkaan ole häiritsemässä opiskeluja?

    Olen itse juuri tehnyt päätöksen oikeustieteelliseen hakemisesta ja pohdiskelen tässä miten ehdin lukea pääsykokeisiin. Meillä tuo avoimen väylä ei oikeustieteessä ole mahdollinen, joten pääsykokeet on ainoa keino. Olen talven aikana osallistunut muutamalle kurssille ja opintopisteitä on kertynyt tähän mennessä 24, mikäli viimeisin tentti menee läpi. Tämän kokemuksen perusteella olen kokenut opiskelun töiden ohella melko raskaaksi ja hirvittää miten 60 opintopisteen vuosivauhti mahtaa onnistua sitten KUN olen pääsykokeet selvittänyt.

    VastaaPoista
  2. Helpoin tapa siis varmasti on kirjoittaa erillisiksi word-tiedostoiksi ja sitten yhdistää ne ensin yhdeksi word-tiedostoksi ja muuttaa se sitten pdf:ksi.. Wordissa tiedostojen yhdistäminen on helppoa. Ja vaihtoehtona on myös copy-paste, jos tiedostojen yhdistäminen tuntuu hankalaa. Mutta näin säilyvät tiedostojen asetukset kun yhdistät ne ja sitten vain tallennat sen yhdeksi pdf:ksi.

    VastaaPoista
  3. Moikka Siru,

    Kyllä ainakin stadin oikikseen voi hakea väylän kautta sisään opiskelemaan ja jos nyt oikein muistan, niin sinne vaadittiin se 60 opintopistettä. Käytännössä heillä on auki niitä paikkoja vain muutamalle ja siellä pitää se keskiarvo olla varmaan 5 luokkaa, jos meinaa päästä väylän kautta.

    No mulla on liukuva työaika, joten tavallinen työpäivä on aina 8-16 tai 9-17, ellei sitten oo joku deadline tulossa ja joutuu jäämään ylitöihin, jos ei oo hommat hanskassa.

    Ei oo perhettä jaloissa pyörimässä, niin tää opiskelu on varmasti sen takia helpompaa, kun ei tarvii huolehtia muista kuin itsestään vaan.

    Mä "opiskelen" yleensä joka päivä, se tarkoittaa lähinnä sitä, että käytän työmatkat (käytän julkisia), lukemiseen. Kuljetan aina yhtä kurssikirjaa mukana ja luen sitä ja sitten vaihdan sitä.

    Mä oon yleensä lukenut nuo kursseihin vaadittavat kirjat aina joka kuun ekalla viikolla ja tokalla viikolla aloitan kirjoittamaan niitä esseitä. Tuo ihan siksi, että hahmottaisin kunnolla sen alan, josta alan kirjoittamaan.

    Ajallisesti käytän arkena opiskeluun varmaan 2-3h/pvä ja sitten viikonloppuisin se 4-8h, riippuen ihan siitä, että minkä verran oon saanut tehtyä esseitä. Eli viikossa opiskelen sen 18-26h. Se riippuu ihan siitä, että oonko omasta aikataulusta jäljessä vai edellä. Pidän vaan huolen siitä, että mun essee tavoitteet tulee täytettyä. Kuten tässäkin kuussa, kun pitää olla 8 essettä tehtynä, niin pidä huolen siitä, että teen vähintään kaksi essettä viikossa, jotta ei iske paniikki vikalle viikolle siitä, että puuttuu esim. vielä 3 essettä siitä 8 esseestä. Yleensä noi esseet kirjoittaa aika nopeasti, joten jää hyvin aikaa aina kuitenkin sille viimeistetylle.

    Mun tyypillinen arkipäivä menee yleensä näin:

    Herätys: 6.30
    Työt: 8.30-16.30
    Opiskelu: 18-20.00 (21.00)

    Mulla on välillä pahana tapana kattoa telkkaria samalla, kun kirjoittelen. Joten teen niin ku itestä parhaalta tuntuu. Enkä välttämättä joka päivä opiskele, jos on jotain menoa tai tapaan ystäviä. Kai voisi sanoa, että opiskeleen myös vähän fiiliksen perusteella.

    Opiskelu töiden ohella on rankkaa, en sitä kiistä. Se on vaan asennekysymys, että miten siihen asennoituu ja tekeekö siitä itsellensä vaikeaa, vai koittaako etsiä ne positiiviset puolet siitä. Mä voin ihan suoraan myöntää, että on päiviä, ettei kiinnosta opiskella yhtään. Joten en sitten sinä päivänä opiskele, vaan teen sitten viikonloppuna vähän pidemmän kirjoitusrupeaman.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi, Joo mä vähän tuossa testailin tuota ja meni nyt ihan kivuttomasti nuo asetukset :)

    VastaaPoista

Jätä asiallinen viesti.