torstai 16. kesäkuuta 2011

Tiedättekö ketään, joka on valmistunut alle tavoiteaikojen?

Ihan näin mielenkiinnosta kyselen, että tiedättekö, että onko kukaan valmistunut maisteriksi alle tavoite ajan? Enkä nyt tarkoita sitä että valmistuisi vuoden etuajassa, vaan paljon reilummin?

Itse olen joskus aikoinaan kuullut, että joku on lukenut itsensä sellaiseksi 2,5v? Siinäpä vasta on ollut nopea tahti opiskella ja tenttiä. En pystyisi kyllä tuohon tahtiin. Mulle ehkä se 3,5v on sopiva aika. Tosin nähtäväksi jää, että miten mun suunnitelmat pitävät kutinsa. Kun nyt tulee jo heinäkuun loppuun se 81op tehtyä :D Plus elokuussa Yleishallinto-oikeus 5op = 86op.

Lisäksi mua kiinnostaa se, että vaikka nyt on jo ensimmäinen kolmannes opinnoista takana (eka vuosi), niin onko ne ns. "maisteritason" opinnot vaan niille, että sinne ei pääse osallistumaan aiemmin? Kun mä olen kuitenkin jo suorittanut yhdestä pääaineesta jo perus-ja aineopinnot (tavoite kahdesta, jotta valinnaiskiintiöt ym. täyttyvät), niin voisiko silti osallistua niille " syventäville" kokonaisuuksille, jotka ovat periaatteessa vain heille tarkoitettu?

Mulla on vaan mietinnässä se, että ensi keväänä kandiseminarin aikana/jälkeen voisi päästä jo suorittelee joitakin syventäviä opintoja pois ja kesällä tenttiä lisää, jotta valmistuisi mahdollisimman aikaisin. Elättelen toivoa nopeasta valmistumisesta ;)

No ehkä näihin selviää vastaukset sitten syksyllä koulun alettua :)

6 kommenttia:

  1. Mä en henk. koht. tunne ketään, mutta blogimaailmassa ainakin Linda on valmistunut nopeasti: http://lilla-linda.blogspot.com/. Yksi mun lempiblogeistani :), en tiedä tiesitkö sä jo tästä?

    VastaaPoista
  2. Oho, enpäs ole tiennytkään, kiitos linkstä. Aika hurjaa olla jo 23v tohtoriopiskelija, heh! :D

    VastaaPoista
  3. http://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Himanen

    VastaaPoista
  4. Ah, ei oikein anna hyvää kuvaa, jos henkilö (Himanen) on tehnyt väikkärin ilman tieteellisiä (ulkomaalaisia) artikkeleita :D Noh, ehkä tuo ala on jotenkin niin soveltava, että siellä tuo oli mahdollista, heh! Mut joo... kukas tekis sitten 18v heti tuon saman? ;)

    VastaaPoista
  5. Kyllä tuolla tehokkuudella ja innolla pikainen valmistuminen on täysin mahdollista! :)Täällä Turussa ainakin "maisterintasoisia" opintoja voi suorittaa ihan omalla aikataulullaan. Jos oot jo suorittanut jostain perus ja aineopinnot niin ehdottomasti laudaturkursseille vaan! :) Meillä taloustieteessä on aika normaalia, että laudaturkurssilla istuu monen vuosikurssin väkeä ( ja että kurssia käydään useamman kerran ;D ). Itse suoritin maisterintasoisia opintoja samalla kun tein kandia joka oli aikanaan jäänyt ja jatkan nyt sitten graduun samalla aiheella.

    VastaaPoista
  6. No mun pitää selvitellä tuota sitten heti syksyllä, niin saa kunnon käsityksen siitä, että mitkä ovat ne vaatimukset :) Yliopistojen välillä näyttäisi olevan erilaisia käytäntöjä.

    VastaaPoista

Jätä asiallinen viesti.